Vaellus ja ruokien suunnittelu – vaelluksen ruokasuunnittelun ABC

Vaellus ja ruokien suunnittelu kulkevat käsi kädessä. Vaellusruokien suunnittelu on keskeisiä elementtejä onnistuneessa vaellusreissussa. Ruoka antaa energiaa, pitää mielen virkeänä ja auttaa palautumaan päivän rasituksista. Mitä pidempi reissu on kyseessä, sen tarkemmin ruokasuunnittelua yleensä joutuu tekemään, sillä ruokaa tarvitaan enemmän ja tämä johtaa myös painavampiin kantamuksiin.

Huolellisesti suunnitellut vaellusruoat voivat tehdä matkastasi nautinnollisemman ja turvallisemman. Energiavaje lisää mm. loukkaantumisriskiä, paleluherkkyyttä ja laskee mielialaa, joten ruokasuunnittelu kannattaa ottaa tosissaan, vaikkei retkelle lähtisikään kulinaristisia elämyksiä kokemaan.

Vaellusruokien suunnittelun ABC

Hyvin suunniteltu vaellusruokavalio voi parantaa suorituskykyäsi ja tehdä vaelluksesta mukavamman kokemuksen. Vastaavasti jokainen voi kuvitella, miten huonolta maistuva tai vatsavaivoja aiheuttava ruoka voi vaikuttaa vaellukseen. Lisäksi jokaisella on omat henkilökohtaiset mieltymyksensä ja tarpeensa ruuan suhteen, joten suunnittelu on hyvin yksilöllistä, eikä jonkun toisen tekemään suunnitelmaan kannata aivan sokeasti luottaa.

Vaellusruoan tulee olla

  • kevyttä
  • energiapitoista
  • helppoa valmistaa ja
  • maistuvaa.
  • Sanomattakin on selvää, että sen tulee kestää pitkään ilman jääkaappia.

Näistä syistä usein päädytään valitsemaan kuivattua ruokaa, koska se on kevyttä ja hyvin säilyvää. Korkealaatuisia kuivattuja retkiruokia voit ostaa suoraan valmiina, esimerkiksi suomalaiselta Mettänmaku-merkiltä.

Mettänmaku retkiruokaa keväisellä telttaretkellä
Mettänmaku Korvatunturin tattikiusaus mukana keväisellä telttaretkellä. Kylmällä ajalla ruokatermos on hyvä ystävä ruuanlaitossa.

Itse kuivattu retkiruoka vai valmiit ateriat?

Ensimmäiseksi vaellusta suunnitteleva tekee yleensä valintoja sen mukaan, miten paljon aikaa ja energiaa on käytettävissä ruokien valmisteluun. Pitkänkin vaelluksen ruuat on mahdollista koostaa ja kuivata itse – ainakin jos on käytettävissä kuivuri tai uuni ja riittävästi aikaa.

Retkiruuat itse kuivaten

Retkiruuan itse kuivaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta hieman aikaa se vaatii, sillä eri elintarvikkeiden kuivatusajat voivat helposti olla 10 tunnin luokkaa. Retkiruuan kuivaamisesta kiinnostuneet voivat aloittaa aiheeseen tutustumisen esimerkiksi tästä Luontoon.fi-sivuston artikkelista. Aiheesta on julkaistu myös kirjallisuutta, mm. Raija Hentmanin Herkutellen luonnossa: kuivatuotteista kunnon eväät sekä Saara Atulan Retkiruokakirja : kasvisreseptejä helpoista eväistä vaellusaterioihin. Saaralla on myös tutustumisen arvoinen blogi, jossa hän jakaa reseptejään.

Retkiruuat valmiina aterioina

Jos taas aikaa ei ole käytettävissä valmisteluihin, tai ruuanlaitto ja reseptien etsiminen ei muuten vaan innosta, on aivan hyvä vaihtoehto tukeutua valmiisiin retkiruokiin. Näissäkin löytyy valinnanvaraa hyvin monenlaisiin tarpeisiin ja mieltymyksiin.

On mahdollista ostaa jopa koko retken ruuat valmiina pakettina, mikä usein säästää ajan lisäksi hieman rahaakin. Offgrid Rävel Kaupasta voit ostaa valmiita retkiruokapaketteja, joissa on tarjolla eri mittaisille vaelluksille suunniteltuja vaihtoehtoja. Kasvissyöjiäkään ei ole unohdettu! Tämä on ehdottomasti yksi helpoimpia vaihtoehtoja, varsinkin jos kokemusta ruokasuunnittelusta ei vielä ole paljoa.

Helppo tapa valmistautua vaellukseen on valmis ruokapaketti.

Toinen vaihtoehto, joka lienee ehdottomasti suosituin, on yhdistellä valmiita retkiruoka-aterioita ja itse kuivattuja tai kuiva-aineksia erikseen ostettuna. Jokainen voi itse päättää, missä suhteessa näitä käyttää ja hankkii. Voit ostaa erikseen kuivattuja retkiruoka-aterioita, puuroja tai vaikka lettuainekset!

Vaellus ja ruokien suunnittelu – mitä tulee huomioida?

Energiantarpeen arviointi – paljonko kaloreita tarvitaan?

Ennen kuin aloitat ruokien suunnittelun, arvioi energiantarpeesi. Vaelluksen aikana energiankulutuksesi voi olla huomattavasti korkeampi kuin normaalipäivänä, erityisesti jos reitti on vaativa tai sääolot haastavat. Vaeltajan energiankulutus voi olla 2500–4000 kilokaloria päivässä (Hentman 2013).

Energiankulutukseen vaikuttaa vaeltajan koko, kantamusten koko, etenemisnopeus ja vaellusreitin haastavuus, esimerkiksi korkeuserot. Jos haluat tarkkoja arvioita omasta kalorinkulutuksestasi, tsekkaa tämä The Ultimate Backpacking Calorie Estimator.

Kokemuksen myötä oikea ruuan määrä alkaa hahmottua, sillä nälkäisyys ja ruokarytmi retkellä on myös hyvin henkilökohtainen asia. Ylipäätään ei ole valtavan vaarallista tehdä esimerkiksi viikon vaellus pienillä miinuskaloreilla, jos ruoka ei vaan maita tarpeeksi hyvin, sillä nykyajan ihminen harvemmin joutuu nälkää näkemään. Mutta sen varmasti ymmärrämme, että jatkuva nälkä ei ole kovin mukava juttu. Vaeltaminen on kompromisseja ja usein ne liittyvät siihen, kuinka paljon epämukavuutta haluaa sietää.

Aterioiden suunnittelu ja ateriarytmi

Vaellus ja ruokien suunnittelu sisältävät myös aterioiden jakamisen päivälle. Yleensä vaeltajat syövät kolme pääateriaa ja muutamia välipaloja. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Aamiainen: Puuro, mahdollisena lisukkeena kuivatut marjat tai pähkinät, (pika)kahvi tai tee.
  • Lounas: Tortillat, eväsleivät tai keitto, esimerkiksi Kulkijan kuppikeitto ja lisukkeena kuivattu salami.
  • Illallinen: Pakastekuivattu ateria, esimerkiksi poropasta tai tattikiusaus, johon lisätään vain vettä.
  • Välipalat: Energiapatukat, proteiinipatukat, trail mix, suklaa, kuivatut hedelmät, suolaiset kestomakkarat, sipsit.
Retkiruokaa Muotkatunturin erämaassa
Retkiruokaa Muotkatunturin erämaassa – tässä maistuu suklainen puuroannos.

Painon ja pakkaustilan optimointi

Vaellus ja ruokien suunnittelu on myös logistiikkaa. Pakkaa ruoat kevyesti ja tiiviisti, jotta ne vievät mahdollisimman vähän tilaa rinkassa. Voit käyttää uudelleensuljettavia pusseja sekä pakata ainekset uudestaan kevyempiin pakkauksiin, ottaen mukaan vain sen minkä suunnittelet käyttäväsi. Jos haluat optimoida painon, harkitse pakastekuivattuja aterioita, jotka ovat kevyitä ja säilyvät pitkään.

Esivalmistelu ja testaus

Ennen pitkää vaellusta on hyvä testata suunnitellut ruoat lyhyemmillä reissuilla. Näin varmistat, että pidät ruoasta ja että se antaa riittävästi energiaa. Varsinkin itsekuivattujen ruokien kanssa on hyvä tehdä hieman testejä, sillä kuivatut aineet saattavat vaatia erilaisia määriä ennallistumisaikaa esimerkiksi ruokatermoksessa hauduttaen. Valmiit retkiruoka-ateriat puolestaan ovat melko ”pomminvarmoja” – riittää kun osaa noudattaa pussissa annettuja ohjeita. Niiden valmistus on usein myös hyvin nopeaa.

Vaellus ja ruokien suunnittelu voivat tuntua haastavilta, mutta huolellinen valmistautuminen palkitsee luonnossa liikkujan. Muista nauttia jokaisesta hetkestä, maisemista ja makuelämyksistä matkasi varrella. Hyvin suunniteltu ruokavalio voi tehdä vaelluksestasi unohtumattoman elämyksen.

Kommentoi

Scroll to Top